2/04/2013

Picnic in Sydney


Hola!
Kaikki nää kuvat on Torstailta, kun me mentiin picknikille keskustaan ja myöhemmin lautalla Manlyyn. Sää oli Torstaina super hyvä ja meillä oli tosi kiva päivä Sydneyssä!

Voisin kertoa vielä vähän lisää leiristä. Keskiviikkona me siis oltiin suurimmaksi osaksi vaan campuksella ja meidän piti pysyä hereillä, se oli päivän haaste. Päivän ainoa ohjelma oli scavenger hunt, missä meidän piti kysellä kaupoista ja kadulla ihmisiltä kaikenlaisten aussislangi sanojen merkityksiä ja esim. selvittää kolmen australialaisen juustomerkin nimet kaupasta. Se oli kivaa ja siinä samalla pääsi tutustumaan muihin vaihtareihin kun seikkailtiin kaupasta toiseen. Muuten muistan keskiviikosta vaan iltaruoan ja sen että menin sen jälkeen heti nukkumaan ja nukuin 11h ilman että heräsin kertaakaan yöllä (oisin kyl nukkunu kauemminkin mutta aamupalalla täytyi olla klo 7:30..).

Torstaina oli siis retki keskustaan, jonne bussilla kesti ajaa n. 10 minuuttia. Keskustassa käytiin picnikillä ja sen jälkeen oli vapaa aikaa valokuvaamiseen ja seikkailemiseen. Myöhemmin otettiin lautta Manlyyn missä myös oli vapaa-aikaa, joka me kulutettiin Sinin kanssa kävellen ja kahvia (ok sini smoothieta) juoden. Aallot oli muuten ihan mega jättejä kun oltiin lautalla. En varmaan koskaan oo ollu niin korkeilla aalloilla.. Illalla meillä oli koulupukumuotinäytös koululla missä australialaiset koululaiset esitteli meille niiden puvut. Se oli just kivaa, meillä oli kans mahdollisuus päästä juttelee puvuista.

Perjantai meni käytännön asioita opiskellessa ja illalla meillä oli talentti ilta. Maistoin myös ensimmäistä kertaa Vegemiteä, enkä ainakaan vielä tykännyt (host sisko sano et söin sitä väärin..). TimTamit sen sijaan on ihania. Ne on sellasia suklaakeksejä. Lauantaina me meidät haettiin host perheisiin. Leiri oli kiva ja tutustuin moneen kivaan tyyppiin joihin toivon että törmään myöhemmin vuoden aikana järjestettävillä retkillä (joit ootan jo nyt niin innolla!!!)

xx Emma

In English after read more
Hola!
All these pics are from Thursday, when we were in Sydney on a picnic and later also in Manly. The weather was great and we had a really nice day!

I could tell you some more about the camp. On Wednesday we were at the campus for the biggest part of the day. We all just tried to stay awake (ok we were made to stay awake) We did have a scavengerhunt where we had to stop people at the street and ask them for the meanings of Australian slang words. We also had to go into shops to find out for example what kind of bird there is in the arnoldts? cookie logo. On Wednesday I was so tired I went sleeping right after dinner... :D

On Thursday we made a trip to the central for a  picnic and later on the day we went to Manly by a ferry. We also had a lot of free time to make pics and to adventure around. I really liked Thursday and the city of Sydney is super pretty! In the evening we had a school uniform fashion show where Australian students showed us their uniform. It was nice, and we also had the opportunity to go ask them more about the uniforms.

On Friday we had to study quite a lot and we had a talent evening. I also tried vegemite for the first time, and well it wasn't really my thing (yet, my host sister said I should eat it in a different way than I did) I've also had good aussie food and liked Tim Tams and anzac cookies alot :D. The camp was all in all really nice and I got to meat many many lovely people there, who I hope to see again at the trips that SCCE organizes during the year (so looking forward to that!!!)

xxEmma

15 comments:

  1. Anonymous4/2/13

    voiettä ku näyttää kivalta! itsellänikin on haaveena aussivuosi ja haastattelu häämöttää parin viikon päästä :) onks sulla jotain vinkkejä haastatteluun?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haastattelu oli ihan iisi, ei kannata jännittää yhtään. Vinkkejä: no älä stressaa ja ota jompi kumpi vanhemmist mukaan niin ne pääsee kysymään niin paljon kun haluaa (ainakin mun iskäl riitti kaikenlaist kysyttävää mitä ite en ois keksiny.) Onnea!

      Delete
  2. wow amazing! have fun there! xxxx

    ReplyDelete
  3. ihanaa!!! postaa ahkeraan ;-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, nyt pitäis taas jaksaa ottaa kuvia :D

      Delete
    2. Anonymous5/2/13

      Onks kuvien otto jaksamista se on ihanaa ;DD

      Delete
    3. On kivaa!!! Oon vaan laiska :DD

      Delete
  4. Heissan! Minkä järjestön kautta oot täällä? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Exploriuksen :) Sä oot STS:än eiks niin ? :D

      Delete
  5. great post! sydney looks lovely. and i love your outfits!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thaanks! Sydney is lovely! :D

      Delete
  6. Tosi kivaa Emma, että pidät blogia!
    Missä sun perhe asuu, ihan Sydneyssä vai lähistöllä? Missä koulu on?
    Mahtavaa vaihtarivuotta sulle!
    terkut sysmäläisiltä ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, kiitos vielä viime kesästä!
      Mun perhe asuu Haberfieldissä mikä on alue aika lähellä keskustaa. Mun koulu on Burwoodissa. Se on tyttökoulu ja meillä on koulupuvut, johon on kyllä tottumista! :D Kiitoksia!

      Delete