Tänä lomana olen ollut aivan avuttoman laiska kameran mukana kantaja, joten nyt pääsette kurkkaamaan mun syyslomaan puhelimen linssin kautta. Loma alkoi kaksi viikkoa sitten perjantaina ja Vappuna olisi paluu koulun penkille. Onneksi seuraava loma on jo (aika) lähellä, ja kesäkuun lopussa päästään taas nauttimaan vapaapäivistä! Mutta nyt kuvat kehiin:
Perjantaina kun pääsin koulusta leivoin loman kunniaksi raparperipiirakan. Taikina näytti valmistusvaiheessa todella epäilyttävältä, mutta lopputulos oli onneksi hyvä! Seuraavana aamuna olikin lähtö manyanaan, mistä teille jo kerroinkin aiemmassa postauksessa. Siitäkin reissusta löytyi vielä pari kuvaa puhelimen kuvakirjaston uumenista
Kaikki kuvat on otettu vikan Manyana päivän kylävierailulta. Käytiin ihanassa vegeravintolassa ja tietysti myös kahveilla! Eksyttiin myös todella suloisiin kauppoihin ja mukaan lähti keittokirja, josta löytyy australialaisia reseptejä. Seuraavalta viikolta mulla ei ole kuin yksi kuva ja sekin on tällainen:
Viikolla kuitenkin tapahtui vaikka mitä, enkä tiedä minne se kamera taas unohtui (Emmaaaa...)
Tiistaina siis palailin meidän matkalta ja keskiviikko sujahti kotona matkasta toipuen. Torstaina menin kaverin kanssa lounaalle keskustaan ja Perjantain vietin hostsiskojen kanssa. Oli tosi kiva päivä, lähdin mun hostsiskojen mukaan kaupoille hankkimaan mun toiselle hostsiskolle ompelu tarvikkeita kun hän tuunaili kaverille synttärilahjaksi hankkimaansa onezie:ta. Sen jälkeen mentiin mun hostsiskon kämpälle lounaalle ja applecrumblelle ja katsottiin Pitch Perfect (jonka näin sen viikon aikana sattumalta kahdesti, haha!). Illalla lähdin mun toisen host siskon mukaan kaupungille ja tarkoitus oli mennä katsomaan sellaista taidenäyttelyä. Jono oli sinne kuitenkin liian pitkä eikä sinne päästetty enempää porukkaa, joten päädyttiin menemään thaipaikkaan syömään. Täältä saa tosi hyvää thairuokaa, nyyhh Suomessa mun ainoo toivo on taas luottohyvät thaicubet ja äidin thaikokeilut. Lauantaina mentiin mun hostvanhempien kanssa kaupungin ulkopuolella olevalle tosi vanhalle tielle (the Great North Road), jonka vankileirin vangit rakensi keskelle kallioita joskus 1800-luvulla. Tielle oltiin järjestetty sellainen näytelmä, jossa vanhanajan hahmot näytteli niitä tapahtumia uusiksi ja oli vähän niinku olisi mennyt ajassa pari sataa vuotta taaksepäin. Näytelmä oli tosi hyvä ja hauska kun se oli erillainen (niinkuin kävelyn ja kävelyn yhdistelmä) ainoa miinus oli aivan hirveä kaatosade, joka kesti koko jutun ajan. Meille onneksi annettiin sateenvarjot, mutta silti oltiin kaikki ihan uitettuja sen aamun jälkeen. En oo varmaan koskaan nähnyt että olisi satanut niin kaatamalla, en vaikka asuin sateista tunnetussa Hollannissa kymmenen vuotta... Kotona loppu päivä meni lämmittelyyn. Täällä ei muuten harrasteta lämmityksiä, mutta meillä on täällä kaksi siirrettävää lämpöpuhallinta jotka mun hostisä haki ullakolta kun kaikki tärisi vielä parinkin tunnin jälkeen. Lopulta kun istuin yhden lämpöpuhaltimen vieressä leikkien että se oli sauna, varpaat suli ja oli taas lämmin. Se päivä kyllä ikävöin saunaa! Sunnuntaina sää oli taas ihan aurinkoinen ja asteitakin taas oli (tietysti kun ne lämmittimet kaivettiin esille..) Maanantaina mulla oli picnic ja Tiistaina menin kaverille, jolla me kokkailtiin sen perheelle iltaruokaa.
Menulta löytyi paprika kikherneet, itse tehty tomaattikeitto sekä leivottu leipä ja jälkkäriksi meillä oli riisivanukasta. Oli tosi kiva päivä, josta neljä tuntia kului keittiössä. En kyllä ymmärrä miten joku voisi ton urakan tehdä yksin. Kahdestaankin me oltiin välillä kädet solmussa kun niin paljon piti tehdä samaan aikaan.
Keskiviikkona mentiin Jasminin kanssa Manlyyn. Manly on rantakaupungin osa, jonne pääsee keskustasta lautalla. Siellä tuntuu aina ihan siltä kun olisi ulkomailla kun tunnelma muuttuu puolentunnin lauttamatkan jälkeen kaupungin kiireestä rannan huolettomuuteen. Päivän aikana käytiin lounaalla, tehtiin pieni bushwalk (jonka aikana astuin melkein sisiliskon päälle, whoops...), kierreltiin Manlyn keskustaa, nautittiin rantatunnelmasta ja tietysti haettiin jädet. Harmitti kyllä kun ei älytty ottaa uimakamppeita mukaan! Vesi oli niin tyyntä ja ilma oli niin lämmin, joten sää uimiseen olisi ollut ihan täydellinen. Ensikerralla sitten.
Torstaina olil Anzac-day (australialainen sotilaiden muistopäivä) ja mä päätin viettää kunnon en tee mitään järkevää päivän. Päädyin hakemaan lähikahvilasta lounasta ja kahvia ja menin sitten puistoon nautiskelemaan auringosta. Kahvilassa taas jossain vaiheessa keskustelu kääntyi siihen että mä oon vaihtari sen jälkeen kun vaihteeksi mua luultiin Ruotsalaiseksi. Sitten kun selitin että oon Suomalainen, eka kommenti oli 'aijaa, sehän on se maa jossa on 24/7 valoisaa.' Siinä vaiheessa piti pidätellä naurua kun selitti että joo kesällä mutta talvella on sitten melkein 24/7 pimeetä. Sain kahvilan omistajalta kahvin kaveriksi vielä anzac keksin, joka on päivän perinteinen juhla leivonnainen. Illalla luin tota kirjaa, joka on yhden Australialaisen Vietnamista kotoisin olevan koomikon elämänkerta. Kirja on tosi hyvä ja kertoo siitä kuinka hän perheineen pakeni Vietnamista pienellä veneellä. Luen tota koska tällä viikolla mennään koko porukka katsomaan hänen komedia iltaa. Odotan sitä jo innolla! Perjantaina menin kaverille katsomaan leffaa ja tekemään meidän art portfolioita. Lauantaina oli jooga ja perheaamupala ja iltapäivällä mun hostisä korjasi meidän pyörät ja mentiin pienelle pyörä lenkille. Oli niin kiva päästä taas ajelemaan pitkän tauon jälkeen. Sunnuntaina mentiin leffaan katsomaan Kon-Tiki, joka oli muuten tosi hyvä! On kolmenlaisia leffoja suurin osa on joko 'hyvänmielen' leffoja tai sellaisia jotka pistää miettimään, mutta tää olikin sitä kolmatta sorttia eli kumpaakin.
Bongasin Mariskooleja meidän brunssi kahvilasta!! |
Fresh Bread, far too tempting.. |
Tänään menin kavereiden kanssa Surry Hillsiin brunssille. Käytiin ensin Bourke St Bakerystä ostamassa tuoretta leipää, ja mun mukaan lähti tänä aamuna leivottu ruiskumina-leipä nammnamm. Ruisleipä on täällä aina vaaleaa, mutta on se kummiskin (melkein) yhtä hyvää kuin suomalainen reissumies (jota mulla on niin ikävä :'( )Iltapäivällä tein koulujutskia ja kävin pyöräilemässä. Ihan parasta tässä mun suburbissa on läheltä löytyvä lahti. Ei tartte kuin kävellä pari korttelia ja pääsee hengittämään merelle tuoksuvaa ilmaa. Harmi vaan ettei tuolla voi uida, koska siellä on kuulemma liikaa haikaloja (not kidding..)
Tästä tuli nyt ihan hyperpitkä postaus... whoops! Nyt menen nukkumaan, niin että huomenna on helpompi palata vikan lomapäivän jälkeen arkirytmiin.
-Emma
Translation After Read More: