Vaihtarilta Vaihtarille Part 2: Tästä se lähtee

Sorry English readers but this one is only in Finnish again, it's part 2 to my last exchange info posts
xx

Päivät on nyt laskettu, hyvästit heitetty ja matkat lennetty. Osalla vuosi lähtee käyntiin alku leirillä, näin oli myös minulla. Vietimme n. 200 muun vaihtarin kanssa 3 ekaa vaihtaripäiväämme Sydneyn women's collegesta mistä teimme retken keskustaan ja Manlyyn sekä saimme yhden päivän edestä vaihtarivalistusta. Kaikilla ei kuitenkaan tällaista leiriä ole, ja silloin hostperheen tapaakin jo heti kentällä isäntämaahan saapuessa. Leiri oli hyvä kun sai mahdollisuuden toipua matkasta ennen kuin tapasi perheen. Omalta osalta leirin sijainti ei nyt ollut paras mahdollinen, kun samoissa kulisseissahan mä edelleen elelen, mutta muille vaihtareille se oli hyvä mahdollisuus nähdä Sydney. Kolme päivää kului muihin tutustuessa ja olen edelleen yhteydessä pariin ihanaan saksalais tyttöön joiden kanssa jakelemme ajatuksia ja kokemuksia vuodesta viikottain. 4. aamuna ei ollutkaan muuta ohjelmaa kuin matkalaukun raahaminen saliin, aamupala ja sen kauan odotetun h-hetken viimeiset odottelut.

Isäntä perhe:
Voin nyt vain kertoa omista kokemuksista, eikä mulla ole mitään ideaa siitä millaista olisi ollut tavata isäntäperhe heti saapumis päivänä. Mun hostvanhemmat tuli tokana perheenä noutamaan mut. Mulla ei ollut mitään tietoa mun hostvanhempien ulkonäöstä, mutta he tunnistivat minut ja saivat oikean vaihtarin mukaansa. Mentiin kaupan kautta kotiin ja pysähdyttiin torillekin. Mun hostvanhemmat selitti reittiä jota ajettiin ja kertoivat ohi vilahtavista maisemista. Kun käännyttiin kotikadulle tunnistin paikan heti, olin käyttänyt googlemaps:ia nimittäin sen verran ahkerasti edeltävinä viikkoina kuukausina.Kotona oven avasi mun toinen hostsisko jota en ollut vielä aiemmin tavannut, sisällä oli myös siskon poikaystävä. Mulle esiteltiin taloa ja mun uusi huone, kunnes mun ennestään tuttu sisko saapui ja alettiin syömään markkinoilta hankittuja täytettyjä aamiaisleipiä. Mua on vaihtariuran aikana jännittänyt vain pari asiaa: vanhempien hyvästely, perheen tapaaminen ja  hieman ensimmäinen koulupäivä. Perheen tapaaminen sujui kuitenkin niin hyvin että ei jännittänyt enään yhtään esittäytymisten jälkeen ja tunsin oloni kotoisaksi jo ensimmäisen tunnin jälkeen. Oon nopea sopeutumaan ja siitä on tän vuoden aikana ollut hyötyä ja kannustankin kaikkia muitakin olemaan avoimia uudelle ja päästämään hetkeksi irti vanhasta ja tutusta. Ennen tänne tuloa mua oli hieman mietityttäny miten kaikki arkijutut sit lähtisi toimimaan ja miten oppisin uuden paikan tavoille asap. Mun hostäiti ensimmäisen viikon aikana opetti mulle kaiken tarpeellisen siinä samalla kun juteltiin ja vietettiin aikaa. Miten tiskit laitetaan, missä lautaset on, ettei vessan ovea saa lukkoon, miten ulko-oven saa auki jne. Hän jopa piirsi minulle karttoja aina kun lähdin seikkailemaan ensimmäistä kertaa uuteen paikkaan, mulla on vieläkin yksi niistä tallessa :) Sopeutumisen nopeuttamiseksi hostperheen kanssa kannattaa viettää paljon aikaa eikä esim. istua omassa huoneessa koneella päivät pitkät, mutta tästähän teille on paasattu varmasti jo ihan tarpeeksi niissä vaihtari-inffoissa ;)

Ruoka:
Moni vaihtari miettii ennen vuotta kauhulla uusia kohdemaan ruokatottumuksia ja vaihtarikiloista valistetaan jo heti ensikättelyssä vaihtari-inffoissa. Mun isäntäperhe laittaa ihan samanlaista ruokaa kun mitä meillä kotonakin syötiin. Hedelmiä ja vihanneksia löytyy aina runsas valikoima ja kaupasta tuodaan mitä kukakin kaipaa. Tosi joustavaa siis. Kaikilla näin ei kuitenkaan ole ja silloin täytyy vain sopeutua. Jos isäntäperheesi ei esim. koskaan osta hedelmiä voit tietenkin pyytää että niitä toisivat tai jos ei muuten niin ainahan voi käydä itse kaupassa. Mitä kuitenkin olen kuullut suurin osa perheistä ottaa vaihtareidensa ruokatoiveet huomioon todella hyvin ja on aikalailla tabu joutua perheeseen jossa ei tunnisteta perunaa porkkanasta. Don't worry siis. Ja vaihtarikiloista sen verran että ne yleensä lähtee yhtänopeasti kuin tuleekin.

Koulu:
Ensimmäinen koulupäivä kuuluu tän vuoden mieleenpainuvimpiin päiviin. Mentiin hostäidin kanssa tapaamaan rehtoria ja valittiin mulle kurssit. Siitä sitten suoraan uniform shop:iin sovittelemaan pukuja. Pääsin aloittamaan koulun vasta seuraavana päivänä ja kokeilinkin sitten heti aamulla koulubussia, jolle olen vieläkin uskollinen asiakas. Meidän koulussa uusille oppilaille osoitetaan aina 'tukioppilaat' jotka ekoina päivin auttaa löytämään oikeisiin paikkoihin ja tutustuttaa uuden oppilaan muihin oppilaisiin. Istuin ekat viikot mun tukioppilaan ryhmässä mutta se ei tuntunut mun omalta porukalta. Sitten haahuilinkin 3. viikkona porukalta porukalle kunnes törmäsin mun nykyiseen porukkaan mistä mua ei saisi nyt repimälläkään lähtemään. Tyttökouluissa porukat on tosi tärkeä juttu ja lounastauot istutaan aina samassa porukassa samalla paikalla. Muiden kanssa voi tietenkin olla kavereita, mutta läheisimmät löytyvät omasta porukasta. Tähän systeemiin sopeutuminen oli aluksi tosi hankalaa kun Suomessa oon tottunut että voi hengailla ja istua kennen kaa vaan milloin huvittaa ja missä huvittaa. Toinen asia mikä vei aikaansa oli koulupukuun tottuminen (varsinkin niihin kenkiin...), mutta nyt mulla on viharakkaussuhde joka on painottunut enemmän rakkauspuolelle siihen niin ihanan helppoon uniformuun. Kauhulla ootan joulukuun vaatekriisejä sit kun pitää taas aamutokkurassa alkaa miettimään jotain järkevää päällepantavaa.

Yhteyden pito kotimaahan:
Suositus vaihtarijärjestöiltä on videokeskustelu kerran kahdessa viikossa tai jopa vain kerran kuukaudessa jottei tulisi ikävä. Itse olen skypetellyt kotiin joka viikko, ja se toimii parhaiten omalla kohdalla. Ei mulle oo tullu missään vaiheessa ikävä ja mun mielestä on ihanaa päästä aina kertomaan mitä täällä on tapahtunut ja kuulemaan kotiväen kuulumiset. Tähän onkin vinkki että tee just niin kuin tuntuu itselle parhaalta, ja jos sattuisi tulemaan ikävä niin kokeile harventaa yhteydenpitoa mutta jos ei niin ei tästä mitään ongelmia ole tullut. Videokeskustelujen lisäksi lähettelen myös ahkerasti tekstareita ja sähköposteja, jotta pysyn ajan tasalla kavereiden ja perheen kuulumisista.

Ikävä:
Vaihtareille sanotaan että ensimmäinen kuukausi on ns. kuherruskuukausi jolloin kaikki tuntuu ihanalta, kivalta ja jopa niinkin arkinen asia kuin ruokakaupassa käyminen loistaa uutuden hohtoa. Tokasta kuukaudesta sitten sanotaan että iskee ikävä, jota ei voi väistää ja jonka läpi pitää vaan elää. Itselle tätä ei koskaan kuulunu. Kun 4kk ei vieläkään ollut iskenyt ikävä päätin että ei se sit ehkä vaan koskaan iske muhun ja tässä sitä vieläkin ollaan ilman ikävää. Tietysti oon aina välillä kaivannut asioita Suomesta, mutta missään vaiheessa en ole halunut kotiin täältä tai saanut jotain hirveetä itkuhysteria kohtausta. Onneksi. Jos kuitenkin sattuisi iskemään se ikävä, paras vinkki on: pidä itsesi kiireisenä. Kavereille ja hostperheelle kannattaa kertoa asiasta, ja he varmasti auttavat ja tekevät parhaansa helpottaaksen oloasi. Älä siis jää potemaan ikävään vaan raahaudu väkisin ulos äläkä sano ei uusille kokemuksille vaikkei fiilis riittäisikään niihin. Vaikkei ikävää olisikaan ollut, niin tietenkin mulla on myös ollut niitä huonompia päiviä. Olihan niitä kotona suomessakin niin silloin niitä löytyy myös täällä. Ainakun tällainen fiilis sattui päälle vein koiran lenkille vaikka olisinkin juuri ollut ja koirapuistosta tulikin mun uusi lempipaikka, mistä palasin kotiin aina hyvillä mielin yleensä hymy korvissa. Tällainen voi myös auttaa ikävään, suosittelen kokeilemaan ;)

Tylsää:
Nonnis, se mitä kukaan ei odota: vaihtareillakin on tylsää joskus. Mulla on täällä varmaan tripla määrä vapaa-aikaa siihen nähden mitä mulla Suomessa oli lukion ja kaiken muun ohella. Koska kavereilla on aika monella täällä töitä koulun ohella ja he saavat jostain (varmaan matikasta jonka itse jätin suosiolla vuodeksi ;) enemmän läksyjä, ei niiden kanssa yleensä voi olla arkipäivinä. Ekoina viikkoina vein aina koiran jopa reilun tunnin kävelylle iltapäivinä jotta saisin ajan kulumaan. Nykyään mun vapaa-aika täyttyy paljon monipuolisemmin, kun oon alkanut tekemään kaikkea mihin mulla Suomessa ei koskaan riittänyt aika. Mun kokkaustaidot on kehittynyt tän vuoden aikana paljon, kun innostuin kokkailemaan meidän perheelle iltaruokaa jopa useamman kerran viikossa (isäntäperhe tykkää). Olen myös lenkkeillyt paljon, sekä kokeillut piirtämistä ja mennyt usein seikkailuille tuntemattomiin paikkoihin vailla päämäärää. Kannattaa nauttia siitä vapaa-ajasta kun sitä nyt kerrankin saa ja tehdä niitä juttuja mihin Suomessa aika ei riittänyt (suosittelen tota kokkaamista, se on varmaan mun hostperheen mielestä mun paras harrastus täällä :p)

Tulipa taas tekstiä... toivottavasti joku jaksoi lukea ja hyötyi tästä. Multa jäi varmasti jotain tärkeää välistä jonka älyän vasta parin viikon päästä, mutta jos teille tulee jotain mieleen niin muistakaa kysyä :)

XO Emma