7/28/2013

Canberra

Vihdoinkin Canberra postaus. Mun host vanhemmat vei mut viikonloppu retkelle Australian viralliseen pääkaupunkiin mun vikalla lomaviikolla (josta onkin nyt jo taas 2 viikkoa....). Lähdettiin aamulla aikaisin ajelemaan ja ette ikinä arvaa kauan kesti ajaa Sydneystä Canberraan (käykää kurkkaamassa kartalta välimatka etäisyys) 3 tuntia. En vieläkään ihan hahmota tän maan kokoa..Automatka sujui nukkuen ja musiikkia kuunnellen. Puolivälissä pysähdyttiin aamukahveille söpöön kahvilaan. Kaupunki oli tunnettu lampaistaan, siksi tuo lammas patsas. 
Canberrassa oltiin yötä meidän naapurin siskon luona. Talo sijaitsi parikymmentä kilometriä kaupungin ulkopuolella ja maisemat oli tosi hienot! (alla oleva kuva otettu terassilta ja olohuoneessa oli ikkunat lattiasta kattoon tuon maiseman suuntaan) Illalla bongattiin kengurulauma, niinkuin täällä aina käy heti kun menee Sydneyn ulkopuolelle. Heitettiin kamat kämpälle ja lähdettiinkin heti kaupunkiin.
Ensiksi mentiin kiertelemään aluetta jolla sijaitsee kaikkien maiden lähetystöt. Canberra on siis poliittisessa mielessä Aussien pääkaupunki ja hallitus ja lähetystöt sijaitsee siellä. Etsittiin Suomen lähetystö ja bongattin seiskytluvun betoni pömpeli jonka pihalla liehui Suomen lippu. Olin vähän pettynyt kun kaikki muut lähetystörakennukset oli tosi hienoja. Siinä sitten otettiin kuva ja kun käveltiin takaisin autolle huomattiinkin että viereisen talonkin pihalla oli Suomen lippu ja älyttiin että oltiin luultu vanhaa toimisto rakennusta päärakennukseksi. Whoops. Oikea talo olikin paljon edustavampi.
Lähetystön pihalle oltiin tuotu koivuja. :)

Lähetystöjen jälkeen oli vuorossa eduskuntatalossa vierailu. Oli jännä nähdä näkemään paikkoja jotka oli tuttuja legal-tunneilta. Eduskuntatalo oli tosi iso ja siellä oli hieno kattotaso minne pääsi katsomaan maisemia.
Eduskuntatalon jälkeen mentiin iltaruoalle Thaimaalaiseen. Olikin jo vähän nälkä pitkän päivän jälkeen ja thaikku ruoka maistu entistäkin paremmalle. Sunnuntailta ei ole kuvan kuvaa koska satoi koko päivän. Aamulla mentiin taide galleriaan katsomaan maalauksia ja aboriginal art:ia, ja iltapäivällä vierailtiin toisessa museossa joka kertoi Aussikulttuurin kehittymisestä. Oli harmi että sää oli huono, mutta se ei meitä haitannut kun meillä oli museopäivä. Iltapäivällä lähdettiin ajelemaan takaisin kohti Sydneytä, ja nukuin koko automatkan (en pysy hereillä jos ajaa autolla pimeässä, iskee heti nyt kuuluu nukkua refleksi. Toivottavasti sitten kun itse ajaa ei käy niin ;) )

-Emma

translation after read more:

7/24/2013

Cycling without a destination

Hei,
Arkeen paluusta on jo taas kulunut viikko, ja ainakin vielä se tuntuu kivalta herätä aikaisin ja mennä kouluun varsinkin kun siellä näkee kavereita paljon useammin kuin lomalla. Tää on nyt tällainen pikapika postaus. Mulla on paljon julkaisemattomia lomakuvia (pääpainotteisesti puhelimelta ja sit tietty ne kunnolliset Canberra kuvat joita ootan vielä että host isä lähettäis mulle sen kameralta lisää) Nää kuvat on yhdeltä lomapäivältä kun piti keksiä itselle jotain tekemistä, kun kaikki kaverit oli töissä tai matkalla tai ties missä. Päätin hypätä pyörän selkään ja lähteä ajelulle vailla päämäärää (tää on yks juttu jonka taidon opin jo Hollannissa missä aika usein päädyttiin kavereiden kanssa pyöräilemään jos ei keksitty mitään parempaa tekemistä.) Pyöräily on mun mielestä ihanaa, varsinkin silloin kuin sää on hyvä niin kuin toi päivä oli.

Lähdin aamulla heti aamupalan jälkeen ja palasin kotiin vasta illalla äidin kanssa skypettelemään. Päivän aikana tuli poljettua pidemmän reitin kautta keskustaan missä päätin tutustua yhden ennestään tuntemattomaan alueeseen. Matkalla pysähdyin lounaalle kun kohdalle sattui söpö kahvila. Kaupungilla kiertelin pari kauppaa ja vastaan tuli myös jonkinlainen ekoluomuruokakauppa mistä löytyi ruisleipää. Aluksi tylsältä vaikuttavasta päivästä tulikin loppujen lopuksi tosi piristävä. Tää tekemisen keksiminen onkin ehkä yksi tärkeimmistä taidoista vaihtareille, koska täällä vappaa-aikaa on huomattavasti enemmän kuin kotona Suomessa..

Nyt meen katsomaan Iholla, haha mä joka kotona boikotoin tota sarjaa aikalailla on nyt sit jääny koukkuun kun on maailman toisella puolella (aka. katsomossa on vain pari sarjaa mitä voi katsoa ulkomailta käsin..)

-Emma

translation after read more:

7/14/2013

Two Finns at the milkbar



Perjantaina näin Elliä. Nähtiin viime viikollakin kaupungilla, mutta ei suunnitellusti joten vaan tosi nopee. Instagramin ansiosta Elli huomasi että mä olin sattumalta kans kaupungissa, ja treffattiin silloin nopeasti ennen kuin kummankin piti mennä kotiin. Perjantaina nähtiin jo aamulla aikaisin ja lähdettiin kävelemään kohti newtownia. Newtown on siis yks Sydneyn esikaupunki alueista jossa on kivoja pikku kauppoja, kahviloita, söpö vähän erilainen leffateatteri ja maan paras gelato paikka. Ihan Newtownin lähellä on myös Sydneyn yliopisto alue, joka on muuten tosi hieno! Käytiin lounaalla maitobaarissa ja kierreltiin vähän kauppoja sekä käytiin tietysti siel jätski paikassa, koska newtownista ei lähdetä ilman blue gelaton jätskiä, joka tällä kertaa oli kookos sorbetti. Päivä meni tosi nopeasti Suomea rupatellessa ja olikin ihana päivä. Illalla jatkoin Suomiteemaa ja tein isäntäperheelle tokaa kertaa makaroonilaatikkoa. Mun hostsisko oli meillä yökylässä ja katsottiin sen kanssa leffaa, jonka jälkeen menin nukkumaan kinda ajoissa koska lauantai aamuna oli aikainen lähtö Canberraan. Siitä reissusta on tulossa postaus, ootan vaan että mun hostisä lähettää mulle sen kuvasaldoa. Huomenna mulla onkin jo taas vika lomapäivä, ja mietin että väsäisin teille my day postauksen jota pyydettiin jo joskus 3kk sitten. Whoops... Jos on jotain postaustoiveita niin ehdotelkaapas!
Emma

translation after read more:

7/10/2013

Nothing is impossible, the word itself says 'I'm possible'


Hei,
Tänään menin mun ihanan saksalaisen kaverin Ingan kanssa aamupalalle The Fine Food Storeen. Ingahan oikeasti asuu Melbournessa, mutta oli nyt lomalla täällä käväisemässä host perheensä kanssa. Koska Ingalla oli päivälle vaikka mitä suunnitelmia me treffattiin jo klo 9 (jokahan on näin lomalla tosi aikaisin). Olin varannut julkiselle liikenteelle tunnin aikaa ajatellen aamuruuhkaa, mutta hämmästyin kun jo puolentunnin matkan jälkeen löysin itseni circular quaylta, vain puoli tuntia liian aikaisin. Sää oli aika vilpoinen joten tein pienen aamukävelyn siinä ootellessä Ingaa. Kaupungeissa on ihana aamutunnelma, kun ihmiset menee töihin (nyt kaikki työssä ajattelee että mä oon totaalisen hullu, mutta ootan jo että itsekin parin vuoden päästä pääsen niiden pukuihmisten joukkoon menemään jonnekin tärkeisiin kokouksiin ja tapaamisiin). Kun Inga vihdoin tuli suunnattiin rockseilla sijaitsevaan kahvilaan, joka oli tosi kiva. Mä tilasin tosi aussi brekien: sourdough leipää ja vegemiteä. Kun ekan kerran maistoin Vegemiteä Tammikuussa vannoin etten enään koskisi siihen todella oudon makuiseen ruskeeseen töhnään. Tässä sitä ollaan, koukussa mitä koukussa ja oon jo päättänyt että vegemiteä ainakin pitää mahduttaa matkalaukkuun sitten joulukuussa. Ingan aamupalan ulkomuoto näytti huomattavasti hienommalta kun mun, purnukkapuuroa ja varmaan kaunein kaakao ever.

Istuttiin ja juteltiin ja varsinkin ihmeteltiin miten aika täällä menee niin hullun nopeasti ja kuinka ollaan niin iloisia että ollaan täällä kymmen kuukautta eikä viisi. Puoliväli vaihtovuodelle meni jo ajat sitten ja kohta siitäkin on jo taas puolkuukautta vaikka eilenhän se vasta oli. En koskaan uskonu kun vanhat vaihtarit sanoi että aika sitten menee, ja tässä sitä ollaan yrittämässä hidastaa tätä aikaa edes hieman.. Muistan kuin eilisen mun soft landing campin, ja varsinkin sen kun siellä vieraili jo kauemmin Australiassa olleita ns. kokeneita vaihtareita, jotka meidän nuuvojen silmissä oli asunut Australiassa jo todella kauan. Nyt huomenna olen itse menossa vierailemaan kesän softlandingiin ns. kokeneena vaihtarina. O-U-T-O-A.

Aamupalastelun jälkeen otettiin vähän turistikuvia, ja sitten Ingan host sisko tulikin jo hakemaan Ingaa mukaansa. Mulla ei ollut päivälle mitään suunnitelmia joten päädyin menemään kuvauskävelylle ennen kuin hyppäsin Inner Westiin vievään bussiin. Sydney on mun mielestä ihan älyttömän ihana kaupunki ja oon niin iloinen että mut sijoitettiin just tänne. Kaupungissa on kiva tunnelma, se on selkeä (aina plussaa seikkailuille taipuisalle blondille) ja arkkitehtuuri on mielenkiintoinen vanhan ja uuden sekoitus. Puistoja löytyy joka lähtöön ja kahviloista ei ole puutetta. Pyörällä ja julkisilla on helppo ja nopea liikkua. Mitä muuta voi kaupungilta toivoa?

Nyt meen kokkaamaan meille iltaruokaa. Oon kokkaillu tänä lomana tosi paljon, kun kerrankin on aikaa. Tänään luvassa intialaista pinaattikurria ja naanleipää, kuka tulee meille syömään? ;)

-Emma

translation after read more: